Palaamme safaritoimintaan talvella 2027 – lämpimästi tervetuloa mukaan uuteen lukuun!

Rami’s Huskies on aidosti paikallinen perheyritys, jonka tarina sai alkunsa jo vuonna 1996, kun Rami hankki ensimmäiset vetokoiransa. Ensimmäiset vuodet hän ajoi koirillaan freelancerina, kunnes oma yritys perustettiin vuonna 2001. Rami on asunut koko ikänsä Kallon kylässä, noin 25 km Ylläsjärveltä, 40 km Äkäslompolosta ja 60 km Leviltä.

Vuosien varrella toiminta on kasvanut ja kehittynyt, ja nyt olemme uudistaneet kennelimme, sekä rakentamassa tänne viihtyisää miljöötä asiakkaitamme varten. Tulevaisuudessa safarit lähtevät omasta kotipihastamme – paikasta, jossa koirat asuvat ja arki elää.

Meille on tärkeää työskennellä arktisten vetokoirien kanssa. Niiden paksu pohjavilla suojaa Lapin pakkasilta, ja ne ovat luonteeltaan ystävällisiä ja ihmisrakkaita. Safarin jälkeen koiriin saa rauhassa tutustua – rapsutella, silitellä ja kiittää yhteisestä matkasta.

Tauko toiminnasta toi mukanaan paljon hyvää. Saimme aikaa pysähtyä, kirkastaa ajatuksia ja tehdä tilaa uusille ideoille. Nyt aloitamme tammikuussa 2027 uudistetulla, mutta juurille palaavalla konseptilla – ajatuksella “pieni on kaunista”.

Haluamme tarjota vieraillemme enemmän rauhaa, yksityisyyttä ja aitoa läsnäoloa. Samalla haluamme itsekin ehtiä nauttimaan kohtaamisista. Siksi ryhmäkoko on rajattu 4–6 henkilöön.

  • 5–6 hengen seurueet: pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse saatavuuden varmistamiseksi.

  • Alle 4 hengen seurue voi varata yksityisen safarin maksamalla 4 hengen hinnan.

Safarikokemus

14–15 kilometrin safarilla ajamme koiravaljakoilla Lapin kauniissa ja vaihtelevassa maastossa. Ajo-opastuksen jälkeen lähdemme matkaan Ramin johdolla. Yhdessä reessä matkustaa kaksi henkilöä, ja puolivälissä on mahdollisuus vaihtaa ajovuoroa. Jos seurueessa on pariton määrä osallistujia, yksi pääsee ajamaan omalla valjakolla.

Ajomatka kestää noin 1 tunti 15 minuuttia sää- ja keliolosuhteista riippuen. Tarvittaessa meiltä löytyy lämpimiä haalareita (unisex XS–XXL) ja kenkiä (EU 37–46).

Ajelen jälkeen koirat palkitaan rapsutuksilla ja kiitoksilla, minkä jälkeen siirrymme kotaan lämmittelemään. Tarinoimme kuuman juoman ja tuoreen pullan äärellä – hetki, jossa kiire unohtuu ja Lapin hiljaisuus tuntuu erityisen vahvasti. Ohjelman kokonaiskesto on noin 2,5 tuntia.

Hyvä tietää

  • Valjakolla ajaminen on fyysinen aktiviteetti.

  • Säänmukainen kerrospukeutuminen on tärkeää.

  • Ei suositella raskaana oleville.

  • Ei suositella alle 13-vuotiaille.

  • Safarille ei voi osallistua alkoholin tai päihteiden vaikutuksen alaisena.

Odotamme innolla, että saamme toivottaa teidät tervetulleiksi kokemaan Lapin talven kanssamme – rauhassa, pienessä porukassa ja koirien tahdissa.

Terveisin
Rami & Sari