Huskysafarit Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa!

Tietoa meistä:

Jo vuodesta 2000 Ylläksellä koiravaljakkoajeluja tarjoava perheyritys. Paikkamme sijaitsee Ylläsjärven puolella, 10 km Ylläsjärvestä Kittilään päin.

Teemme erilaisia ja eripituisia safareita, joista suurin osa suuntautuu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ja sen läheisyyteen. Pitkillä safareilla siperianhuskymme kuljettavat sinut syvemmälle kansallispuiston kauniisiin tunturimaisemiin. Ainoastaan meillä pääset koiravaljakoilla nauttimaan kansallispuiston maisemista.

Pyrimme tekemään safarimme mahdollisimman ympäristöystävällisesti jo reitistön sijainninkin vuoksi, eli emme käytä moottorikelkkaa vaan myös oppaamme ajavat koiravaljakkoa. Tutustu tarjontaamme, tarjolla on monenlaisia koiravaljakkoajeluita ja safareita.

Rami's Huskies Vuoden Yritys 2021!

Saimme tunnustuksen Levi / Kittilän yrittäjiltä marraskuussa 2021.

Ramilla on takana 25 vuoden kokemus rekikoirien kanssa ja tuhansia kilometrejä reen jalaksilla. Ramin taival rekikoirayrittäjänä alkoi freelancerina vuonna 1996 ja vuonna 2001 syntyi yritys nimeltä Rami’s Huskies. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Ramin reitit ovat kulkeneet jo yli 15 vuoden ajan, niin kauan kun kansallispuisto on ollut olemassa.

Meidän lauma koostuu 75 rekikoirasta, joiden elämää voit seurata meidän Facebookissa ja Instagramin kautta videoiden ja kuvien muodossa.

Rami ja Sari Kulppi kiittää asiakkaitaan!

Vuoden yritys Ramis Huskies

Galleria

  • Huskysafarit Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Hyvä tietää ennen safaria

Ohjelmat

Hinnat eivät sisällä kuljetusta. Rami’s Huskies pitää oikeuden muokata safareita vaikeiden keliolosuhteiden mukaisiksi.

Huhtikuun varaukset ainoastaan sähköpostitse rami@ramishuskies.fi

Huskysafarit Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Rami Express

RamisHuskies_Icon_Distance-12

5 km

Helppo

Artboard 16

1½ h

5 kilometrin matka metsässä, joka soveltuu upeasti perheille ja pariskunnille. Tällä retkellä pääset oppimaan koiravaljakko-ajelun perusteet, sekä kokaan mihin koirat pystyvät. Kun saavut paikalle, esittelemme sinulle ensiksi reen ja opetamme sinut ajamaan sillä. Tämän jälkeen valmistaudumme varsinaiseen matkaan!

Pysähdymme metsässä, jotta voit ikuistaa retkesi koiravaljakon kuskina ja kyytiläisenä.

Huskysafarin päätteeksi nautimme kuumia juomia keksien kera lämpimässä kodassa, jossa kerromme huskien elämästä sinulle. Älä unohda, että koirat oikein odottavat rapsutuksia safarin päätyttyä. Tämän retken kokonaiskesto on noin 1h 30 minuuttia. Saavuthan paikalle vartin ennen ilmoitettua alkamisajankohtaa.

Hinta
Aikuinen 110€
Lapsi (Ei alle 1-vuotiaille) 88€

Huom! Jos et löydä sinulle sopivaa päivämäärää tai aikaa varausjärjestelmästä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai ota yhteyttä -lomakkeella.

Huskysafarit Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Kymppiralli

RamisHuskies_Icon_Distance-12

10 km

RamisHuskies_Icon_Distance-12

Keskitaso

Artboard 16

2 h

Kymppiralli-safarilla pääset aidosti ajamisen makuun! Pääset ohjastamaan 4-6 koiran valjakkoa keskellä kaunista luontoa. Tie vie Pallas-Ylläs kansallispuiston alueelle, ja pysähdymme ottamaan välillä valokuvia. Lisäksi vaihdamme puolivälissä kuskia, jotta kaikki pääsevät ajamaan koiravaljakolla. Safarin jälkeen pääset leikkimään ja rapsuttelemaan uljaita koiria, kenen kanssa juuri koit upean retken.

Retkellä emme käytä moottorikelkkaa, vaan kuljemme ainoastaan koirilla. Tämä retki kestää noin kaksi tuntia, ja saavuttuamme takaisin lähtöpisteeseen on tiedossa makkaranpaistoa ja kuumia juomia. Me kerromme samalla koirien elämästä kaikkina vuodenaikoina.

Hinta: Aikuinen 165€
Lapsi (Ei alle 6-vuotiaille) 124€

Huom! Jos et löydä sinulle sopivaa päivämäärää tai aikaa varausjärjestelmästä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai ota yhteyttä -lomakkeella.

Huskysafarit Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Kansallis­puisto­safari

RamisHuskies_Icon_Distance-12

16 km

Keskitaso

Artboard 16

2½ - 3 h

Suuntaamme syvälle Pallas-Yllästunturin kansallispuiston uumeniin lumisen, kauniin metsän poikki. Tämä retki on todellinen kokemus, ja pääset maistamaan aitoa arktisuutta koiravaljakon kanssa. Koiravaljakko on nopein kulkuväline mitä saa käyttää kansallispuiston alueella.

Pysähdymme tulille puoli välissä retkeä. Paistamme tulilla makkarat ja nautimme kupin kuumaa juomaa ennen kuin jatkamme retkeä. Oppaamme kertoo elämästä Lapin maisemissa.

Tämä safari sopii sinulle joka haluat kokea koiravaljakko-ajamisen perusteellisesti. Tämä retki kestää noin 2,5 – 3 tuntia. 

Hinta: Aikuinen 205€
Lapsi (Ei alle 8-vuotiaille) 154€

Huom! Jos et löydä sinulle sopivaa päivämäärää tai aikaa varausjärjestelmästä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai ota yhteyttä -lomakkeella.

Huskysafarit Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Puolen päivän kansallispuistoseikkailu

RamisHuskies_Icon_Distance-12

27 km

Haastava

Artboard 16

4h- 4½ h

Tämä safari on pisin tarjoamamme retki, ja se matkaa syvemmälle Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle tunturimaisemien ääreen. Safarin aluksi käymme läpi kuinka valjakkoa ohjastetaan, ja miten toimia erilaisissa olosuhteissa. Ajamme yhteensä n. 27 kilometriä, ja puolivälissä matkaa tunturien kupeessa pysähdymme tulille syömään pienen lounaan (makkaraa, leipää ja kuppi kuumaa juotavaa pullan kera) sekä jutustelemme. Oppaamme kertoo elämästä Lapin maisemissa ja siitä, kuinka koirat viettävät aikaansa eri vuodenaikoina.

Safari on valikoimamme vaativin fyysisesti, mutta sisällöltään kattavin. Tämä on oikea valinta sinulle, joka haluat ikimuistoisen kokemuksen arktisissa olosuhteissa huskien kanssa. Safarin kesto on noin 4 – 4,5 tuntia.

Ajelu tapahtuu jaetulla reellä. Halutessasi voit sähköpostilla kysyä mahdollisuutta omaan valjakkoon. Lisähinta omasta reestä on 100€.

Hinta 320€ /aikuinen

Huom! Jos et löydä sinulle sopivaa päivämäärää tai aikaa varausjärjestelmästä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai ota yhteyttä -lomakkeella.

Referenssit

Poimintoja TripAdvisorin ja Facebookin kautta tulleista palautteista:

“Varasimme kaveriporukalla 5 km husky safarin ja tämä oli ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys! Pääsimme oppaiden ohjeistuksella ohjastamaan koiravaljakoita 5 km matkan ja pysähdyimme välissä ottamaan valokuvia. Maisemat olivat kevätauringossa upeat. Pääsimme ajon jälkeen silittämään koiria ja paistoimme kodassa makkaraa. Hyvä hinta-laatusuhde.”

Elämyspäivä: huhtikuu 2019

“Ihana 5 km husky safari kohtuu hintaan. Hyvät ohjeistukset ja vähän välipalaksi makkaraa mehua tai kahvia. Koiria sai rapsutella ja kuvailla. Ehdottomasti seuraavan kerran pidempi husky ajelu. Kannattaa mennä kovemmalla pakkasella. Silloin koirat menevät kovempaa.”


Elämyspäivä: helmikuu 2018

“We have brought our non-Finnish customers to Rami’s Huskies safaris and our customers and the staff really likes the safaris what they run. The venue is absolutely beautiful and their staff is so professional on what they are doing. I think everyone should ask Rami to tell one cheeky joke after the safari!”

 

“Very beautiful place and nature, very special atmosphere in the dark of the evening, helpful and friendly staff, well-maintained and -behaving dogs. We were 2 adults and a 4-year-old kid, all of us enjoyed by 200%. We got service in Finnish, Swedish and English. I’d like to come here again, for an all-day safari.”

Yhteystiedot

Rami Kulppi
Ylläs – Lainio
040-537 0593
050-464 9166
rami@ramishuskies.fi

 Huomioithan, ettemme vastaanota vierailijoita ilman tehtyä varausta.

Ota yhteyttä

Sopimusehdot

KULUTTAJIEN EHDOT

Seuraavia ehtoja sovelletaan Huskysafareihin, joita Rami’s Huskies tarjoaa ja toimittaa talvisesongin aikana.

KAUPALLISET EHDOT

Palvelut ja hinnat:

Hinnat ja palvelut, jotka Rami’s Huskies tarjoaa ja toimittaa näiden Husky-aktiviteettiehtojen nojalla, esitetään kunkin ohjelmapalvelun ohjelmakuvauksissa. Annetut hinnat sisältävät arvonlisäveron Suomen verolain ja -määräysten mukaisesti. Rami’s Huskies pidättää oikeuden muuttaa hintoja, jos kustannuksia odotetaan odottamatta nousevan (mukaan lukien verot, polttoaineiden hinnat jne., mutta kuitenkaan niihin rajoittumatta).

Varaus:

Rami’s Huskiesin vastaanottaman varauksen katsotaan olevan vahvistettu, kun Rami’s Huskies lähettää varausvahvistuksen kuluttajalle. Maksuvaihtoehdot esitetään verkkosivuillamme varauksen yhteydessä tai paikan päällä tehtyjen varausten yhteydessä ja varausprosessin aikana.

Peruutusehdot:

Peruutus on tehtävä viimeistään 14 päivää ennen saapumista palautuksen saamiseksi(+50€ peruutus- ja toimistomaksu). Asiakkaat saavat täyden hyvityksen tai hyvityksen 14 päivän irtisanomisilmoituksella, ja 50% hyvityksen peruutuksesta 48h ennen safaria (+50€ peruutus- ja toimistomaksu) Jos peruutus tehdään alle 48h tuntia aloitusajasta tai ei saavu paikalle sovitusti, hänelle ei palauteta rahoja.

Asiakkaat saavat myös täyden hyvityksen tai hyvityksen operaattorin peruuttaessa säästä tai muista odottamattomista olosuhteista. Peruutus tulee aina suorittaa kirjallisesti. Mikäli kuluttaja ei saavu paikalle sovitusti, on hän velvoitettu kuitenkin maksamaan varaamansa palvelu.

Toimintatavat koskien lapsia:

Lapsille meillä on erikoishinnat, ja ne ilmoitetaan erikseen jokaisessa saatavilla olevassa ohjelmassa. Alle  vuoden ikäiset lapset eivät saa osallistua aktiviteetteihin. Palveluntarjoajalla on lupa muuttaa toimintatapaa koskien lasten osallistumista sään tai muiden odottamattomien poikkeustekijöiden luvalla vedoten turvallisuuteen.

Raskaana olevat naiset:

Raskaana olevat naiset vastaavat omasta hyvinvoinnistaan, ja heidän velvollisuutensa on noudattaa lääkärin suosituksia. Emme suosittele liittymistä husky-aktiivisuuteen myöhäisvaiheen raskauksien aikana.

YLEISET EHDOT

Määritelmät

Rami’s Huskies tarjoaa kaiken husky-toiminnan toimipaikassaan Lainiolla.

”Kuluttaja” on henkilö, joka on toimittanut tilauksen tai muuten vahvistanut varauksen palveluntarjoajalle. Epäilyjen välttämiseksi yritys, yhteisö tai yhteisö ei ole henkilö. jäljempänä kukin yksin ”taho” ja yhdessä ”osapuolet”.

”Tilaus” on kirjallisessa muodossa oleva asiakirja, jonka kuluttaja toimittaa tarjoajalle varauksen tekemiseen. ”Tilauksen vahvistus” on palveluntarjoajan kuluttajalle lähettämä asiakirja, joka sisältää palveluiden hinnat ja tekniset tiedot ja vahvistaa tilattujen palvelujen saatavuuden.

Palvelun kieli

Ohjauksessa ja kaikkien palveluiden aikana käytettävä kieli on suomi ja englanti, ellei toisin mainita tai sovita.

Vastuu

Rami’s Huskies yrityksen on toimittava ennakoivasti, huolellisesti ja asianmukaisesti terveys ja turvallisuustoimenpiteinä Suomen lakien ja asetusten sekä suomalaisten ohjelmapalveluiden suositeltujen käytäntöjen standardien mukaisesti toimittaessaan tarjottuja palveluja näillä ehdoilla.

Oppaalla on oikeus estää asiakkaan ajaminen itse / osallistuminen, jos hän katsoo ettei asiakas ole siihen kykenevä. 

Vastuuvakuutus

Ramin Huskiesilla on yleinen vastuuvakuutus henkilö- ja omaisuusvahinkoista LähiTapiolan ehtojen mukaisesti (lahitapiola.fi)

Muut vammat

Rami’s Huskies voidaan pitää vastuussa vain henkilövahinkoista tai aineellisista vahingoista, jotka johtuvat onnettomuuksista, jotka ovat tapahtuneet tarjottujen palvelujen suorittamisen aikana ja jotka johtuvat Rami’s Huskiesien tai sen työntekijöiden laiminlyönnistä tai viallisten laitteiden toimittamisesta. Rami’s Huskies ei ole vastuussa mahdollisista vahingoista, jotka on korvattava asiakkaan matkavakuutuksella. Henkilökohtaista matkavakuutusta suositellaan aina aktivoimaan ennen matkaa. Ohjelmapalvelu voi olla fyysisesti vaativaa ja osallistujat voivat altistua erityyppisille fyysisille rasituksille. Jos kuluttajalla on sairauksia tai vammaisuuksia (esimerkiksi sydänsairaus, astma, diabetes, epilepsia, selkä- tai lonkkaongelmat), jotka voivat vaikuttaa hänen kykyyn osallistua palveluihin, tai jos hän on raskaana, hänen tulee ennen palveluihin osallistumista kuulla lääketieteen asiantuntijoita hänen kyvystään osallistua kyseiseen palveluun. Jos kuluttajalla on tällainen sairaus tai vammaisuus, hän myöntää osallistuvansa palveluun omalla vastuullaan.

Ohjelmapalvelussa käytettävät huskyt

Kaikki palveluissa käytetyt huskyt koulutetaan mahdollisuuksien mukaan toimintaan. Koiran käyttäytymistä ei kuitenkaan voida koskaan ennakoida täysin, ja siksi riskien vähentämiseksi kuluttajan on noudatettava annettuja turvallisuus- ja muita ohjeita.

Ylivoimainen este (Force Majeur)

Kumpikaan osapuoli ei ole vastuussa mistään laiminlyönnistä, vahingoista tai menetyksistä, jotka johtuvat ylivoimaisesta esteestä  (mukaan lukien, mutta rajoittumatta, sota, lakko, sää, lumen puute tai muu luonnollinen tila jne.). Jos havaitaan ylivoimainen este, osapuolen on ilmoitettava siitä viipymättä toiselle sopimuspuolelle ja pidettävä toiselle osapuolelle tiedossa täydelliset olosuhteet force majeure -olosuhteiden jatkumisesta ja kaikista olosuhteiden muutoksista, kun tällainen ylivoimainen este tapahtuu. Ylivoimaisen esteen ollessa kyseessä osapuolten on myös toteutettava kaikki käytettävissä olevat kohtuulliset toimenpiteet minimoidakseen ylivoimaisen esteen vaikutukset tämän sopimussuhteen mukaisten velvoitteidensa täyttämiseen.

Sovellettava laki ja toimivalta

Näitä ehtoja säännellään ja tulkitaan Suomen lain mukaisesti. Suomen tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta ratkaista tällaiseen vaatimukseen liittyvät riidat, kiistat tai vaatimukset. Lapin Käräjäoikeus on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin joka on sijoitettu Rovaniemelle, ja jota hyödynnämme riitatilanteessa.

Ositettavuus

Jos jotakin näiden ehtojen osaa, termiä tai määräystä pidetään osittain tai kokonaan kelpaamattomana, laittomana tai täytäntöönpanokelvottomana, näiden muiden ehtojen, osittain tai jäljellä olevien ehtojen pätevyys tai täytäntöönpanokelpoisuus pysyy täysimääräisesti voimassa.

Tietosuojakäytäntö

Myyjän asiakas-, kumppanuus- ja markkinointitietoja koskeva tietosuojakäytäntö löytyy tietosuojaselosteestamme